Kirjeilijä paussilla

Armaat kirjeen ystävät.

Kuten olette jo huomanneetkin, Kirjeilijä on ollut hieman hidas kirjeenvaihtaja. Itse asiassa lähes täysin kohmeessa. Syynä ei kuitenkaan ole kynän hyytyminen eikä musteen loppuminen, vaan ah niin tuttu aikapula. Kirjeilijä kirjoittaa nyt niin monta muuta juttua, että valitettavasti näille kirjeille ei ole jäänyt aikaa, eikä lähitulevaisuus näytä tilannetta muuttavan. Tästä syystä kerron nyt (viiveellä) tässäkin, että Kirjeilijä ei ainakaan hetkeen päivitä blogia eikä harmittavasti ehdi kirjoittaa myöskään maksettuja tilaajakirjeitä. Kaupan ovi on siis kiinni.

Jos tilanne muuttuu, ilmoitan tietysti heti. Sillä välin: nauttikaa elämästä! Se kun kuitenkin on, erästä filosofia lainatakseni, ihmisen parasta aikaa.

Kuulumisiin!

Tilaajakirjeotteita sekä ihan pieni Äitienpäivälahjavinkki

Hei!

Jälleen oikomista: otteet parista viimeisimmästä tilaajakirjeestä koneella kirjoitetun tervehdyksen kera. Jos kutkuttaa, mitä niissä lopuissa olisi lukenut, en voi muuta kuin suositella aikakoneen keksimistä – mutta tulevia saa tilata itselle, äidille tai muulle läheiselle tuolta http://kirjeilija.com/kauppa/

Ote tilaajakirjeestä 27.4.2015

Ja se toinen:

Ote tilaajakirjeestä 30.3.2015

Tällä viisiin. Nerokkaita ajatuksia taas hautoen, hyvää päivän jatkoa toivottaa Kirjeilijä

Kirjeilijän klipit kahdesta kirjeestä keskiviikon kunniaksi

No niin. Kirjeilijän muistilapputekniikassa on vielä hiomisen varaa, sillä muistilapuista huolimatta tänne ei ole siirtynyt ajallaan sen paremmin näytteitä tilaajakirjeistä kuin uusia blogikirjeitäkään. Lupaan jälleen parantaa tapani (ehkä jopa muutamia kirjoittamiseen liittyviä) ja todisteeksi liitän tähän näytettä kahdesta viimeisimmästä tilaajakirjeestä.

Ote tilaajakirjeestä viikolta 7, jossa käsittelin mm. vanhojen ystävien uudelleentapaamista

Ja sitten vielä se toinen:

Ote tilaajakirjeestä viikolta 10, jossa kerron mm. Päänsisäisestä vaihtoehtokoneesta

… ja kun näin olen todistanut olevani jälleen elossa, jatkan muistilapputekniikkani hiomista ja kehittelen juonenkäänteen, jossa Kirjeilijä huomaa äkillisesti pulppuavansa uusia blogikirjeitä (mielellään kuitenkin kynän ja paperin välityksellä eikä aivan konkreettisesti). Jos tämä juonenkäänne ei jostain käsittämättömästä syystä ilmiinny pään ulkopuoliseen todellisuuteen, voin vain todeta, että tilauksen toimitusajassa on pientä viivästymää ja kyllä ne sieltä tulevat, ajallaan.

Antoisaa viikon jatkoa!

Maistiainen aarteikkaasta tilaajakirjeestä (mukana myös kuva)

Tervehdys!

Tässä nyt pieni maistiainen viimeisimmästä Kirjeilijän tilaajakirjeestä. Aiheina mm. aarrekartan teko sekä pohdintaa siitä, miksi sitä haluaa sitä mitä haluaa, vai haluaako.

Ote tilaajakirjeestä 15.1.2015, jossa kirjoitan mm. aarrekartan teosta ja siitä, miksi asioita oikeasti haluaa. Mukana myös hieno flamencotanssikuva.Oman saa tilata tuolta Kaupasta 🙂

Uusi blogikirje muhii Kirjeilijän päässä ja sen ulostulo tapahtuu toivottavasti pian. Pieni tiiseri: se sisältää luultavasti örkkejä.

Mahtavaa viikonloppua!